|
Tove Jansson -seura ry.
c/o Oy Ursula
Pursimiehenkatu 27
00150 Helsinki
|
|
Blogi
1
13.05.2012, 20:19
Kiitettävä, vaiettu uhrautuvuus
Muumipappaa on luonnehdittu muutosjohtajaksi (Pasi Lankinen). Eikö Muumimamma voisi myös edustaa jotain? Miksi hänen täytyy pysyä muuttumattomana kaikkea ymmärtävänä ja suvaitsevana? Entä jos hänelle tulisi ihailija kuten Nuoren Wertherin kärsimyksissä? Tai jos Muumipappa ihastuisi toiseen ja perhe hajoaisi? Tove Jansson antoi Muumimamman säilyttää perheidyllinsä. Avioerot eivät olleet hyväksyttyjä. Muumimamma ei jäänyt leskeksi. Hän vaikeni myös Niiskuneidistä eikä koskaan keskustellut Muumipeikon kanssa hänen ihastuksistaan.
Muumimamman pitäisi voida rikkoa rajojaan. Hänelle pitäisi sallia omia seikkailuja. Hänen olisi pitänyt joskus saada mennä yksin tai jonkun muun kanssa, miksei Muumipapankin kanssa, teatteriin, konserttiin, elokuviin, muotinäytökseen tai matkalle. Nyt hän on perheen hyväksi uhrautuja. Hän ei koskaan riitele, ei koskaan osoita paheksuntaa. Hänelle pitäisi kirjoittaa käytösopas Uskalla rikkoa rajasi!
Mahtaisiko se auttaa mitään? Hänellä lienee seikkailua tarpeeksi kotiaskareissa. Ruuanlaitto, siivoaminen ja perheestä huolehtiminen, niissä on vaihtelua eri vuodenaikoina. Perhe ottaa vastaan matkalaisia ja kestitsee kaikenlaisia kulkijoita. Ruokien valmistaminen on täysin ja yksinomaan Muumimamman vastuulla. Kotitöitä hän ei jaa Muumipapalle. Eikä hän koskaan valita tai kiukuttele niiden paljoudesta. Onneksi hän ei koe rahahuolia. Muumimaailmassa kaikilla on tarpeeksi sitä, mitä haluavat.
Johanna Sinisalo on hieman avannut Muumimamman salaperäisyyttä kertomalla hänen nuoruudestaan. Muumimammalla on ollut nuoruudessaan ihastuksia ja hän on haaveillut sirkusratsastajan urasta. Pelkkä kotiäiti ei ole ollut hänen ihanteensa.
Muumilaakson marraskuu –teosta on selitetty idyllin särkymiseksi. Siinä ei kuitenkaan ole tapahtunut mitään lapsenmieltä järkyttävää, vaikka muumit ovat poissa. Muumimamma säilyttää idyllinsä. Hän lienee kirjallisuutemme täydellisin äitihahmo. Vaikka muumikirjoissa ei vietetä äitienpäivää, se voisi olla maistuvien kakkukahvien juhlahetki. Suomen äideille muumimammamaiset äitienpäiväonnittelut!
Katri Karasma
Liput liehuvat äitienpäivänä
27.03.2012, 20:23
Muumien matkassa yli 40 vuotta
Ensimmäistä kertaa elämässäni ostin kirjan 8-vuotiaana. Olin jostain saanut viisi markkaa, siis sellaisen sinisen paperisetelin. Halusin käyttää sen johonkin itseäni kiinnostavaan, joten kirjaa kädessäni punnittuani päätin ostaa sen. Kirja oli Tove Janssonin Muumilaakson marraskuu. Usein katselin vain kirjan paperisten kansien kuvaa, jossa oudot hahmot hortoilivat. Sittemmin Vilijonkka, Nuuskamuikkunen ja muut tulivat hyvinkin tutuiksi.
Olen lukenut Muumilaakson marraskuun kymmeniä kertoja näiden yli 40 vuoden aikana. Lempikohtia on kaksi, joista toisesta on tullut ohjenuora elämään. Se löytyy sivulta 10:
"On niitä jotka jäävät ja toisia jotka lähtevät, niin on ollut aina. Kukin saa valita itse,
mutta on valittava ajoissa, eikä koskaan saa antaa periksi." Olen lähtenyt, ja muumien voimalla en ole antanut periksi. Se toinen lempikohta, se kai synnytti rakkauden runouteen. Sivu 132, jossa muumitalon vieraat viettävät koti-iltaa perheen merkeissä, hemulin runo: "Kysyn, mi on onni ? illan hiljaisuutta, lämmin puristus tassun eikä muuta -…"
- Tarja Levo
25.03.2012, 22:34
Taikurin hattu
Toven kolmas muumikirja Taikurin hattu (Trollkarlens hatt) julkaistiin vuonna 1948 (suom. 1956). Kirja syntyi suurella palolla Muumit ja suuri tuhotulva sekä Muumipeikko ja pyrstötähti jälkeen. Taikurin hattu avasi Tovelle tien lastenkirjailijaksi, sillä se vastaanotettiin edeltäjiään paremmin. Se oli myös ensimmäinen muumikirja, joka käännettiin englanniksi. Vuonna 1968 Tove teki Taikurin hatusta uuden version, johon hän muutti kuvitusta ja selkeytti tekstiä - tarina pysyi kuitenkin samana.
Taikurin hatussa ei ole yhtä teema tai pääosanesittäjää vaan se kertoo yhdestä kesästä ja muumiperheestä. Tarina muodostuu kolmesta kokonaisuudesta; tapahtumista taikurin hatun ympärillä, retkestä hattivattien saareen ja Tiuhtista ja Viuhtista matkalaukkuineen. Pienempinä elementteinä, jännitystä lisäämässä, on mamelukki-kalan metsästys ja mörön saapuminen muumilaaksoon.
Taikurin hatun taustalta löytyy kiehtova rakkaustarina ja kuvauksia ihmisluonnosta - ihastumista, kateutta ja kunnianhimoa. Tove kirjoitti teokseen otteita elämästään ja rakkauttaan Vivica Brandleriin ja heidän salanimensä ovat Tiuhti ja Viuhti. Parivaljakko esiintyy Toven tuotannossa vain Taikurin hatussa. He ovat erottamattomat ja heillä on yhteinen kieli, jota muut eivät ymmärrä. Salaista kieltä tarvittiin, koska homoseksuaalisuus oli vielä sodanjälkeisessä Suomessa rikos. Lisäksi Tove ja Vivica olivat molemmat sitoutuneet toisaalle, joten heidän rakkautensa oli todella yhtä salainen ja suojeltu kuin Tiuhtin ja Viuhtin matkalaukkuun kätketty rubiini.
Vuonna 1959 muumeista tehtiin Länsi-Saksassa nukkeanimaatiosarja. 12 osainen sarja tehtiin puoliksi Taikurin hatun ja puoliksi Vaarallisen juhannuksen pohjalta. Neuvostoliitossa 1980-luvun alussa Taikurin hattu päätyi televisioon pala-animaation muodossa. Pahvista ja paperista tehdyn kolmiosaisen animaation hahmot eivät ulkoisesti vastanneet Toven muumeja, mutta se kuitenkin noudatti alkuperäistä tarinaa. Muumilaakson tarinoita -animaatioon Taikurin hatusta tehtiin sarjan kahdeksan ensimmäistä jaksoa. Teatterissa Taikurin hattu nähtiin Muumien Ystävät -Yhdistys MYY ry:n ja Tampereen Teatterin yhteistyönä vuonna 1996. Teatteriversion ohjasi Lisbeth Nyström ja näytelmämusiikista vastasi Heikki Mäenpää.
- Marita Koskinen
21.01.2012, 17:16
Muumimuotoa 1950-90 -luvuilla
Helsingin designpääkaupunkivuoden kunniaksi on hyvä jäädä hetkeksi muistelemaan menneiden vuosikymmenten muumidesignia.
Arabian ensimmäiset muumifiguurit tulivat markkinoille 1950-luvun lopulla. Kymmenen keraamista miniatyyrihahmoa oli suunnitellut Toven äiti, Signe Hammarsten-Jansson. Sarjaan kuului Muumipeikko, Muumimamma, Muumipappa, Niiskuneiti, Nuuskamuikkunen, Tuu-tikki, Pikku Myy, Mymmelin tytär, Miska ja Poliisimestari.
Vuosia myöhemmin, 1990-luvun alkupuolella Tuulikki Pietilä suunnitteli Arabialle uusia muumifiguureja, joita valmistettiin kahdessa koossa. Hahmoja tehtiin viisi; Muumipeikko, Mamma, Pappa, Tuu-tikki ja Pikku Myy.
Muumit eivät toki aina ole olleet keraamisia. Martti Kuuskoski perusti vaimonsa kanssa 1950-luvulla Atelier Faunin, joka tuli tunnetuksi paitsi Fauni-peikoista, mutta myös Toven muumihahmoista. Käsityönä tehtyjen hahmojen materiaalina on puu, teddykarva, mohair, nahka, turkis, puuvillakangas ja lasi. Muumiperheen lisäksi tuotannossa oli Nuuskamuikkunen, Tuu-tikki, Pikku Myy, Mymmelin tytär, Miska, Nipsu, Vilijonkka, Hemuli, Haisuli ja Hattivatti, joita valmistettiin aina 1970-luvulle saakka.
1970-luvun loppupuolella Tuulikki, Tove ja Pentti Eistola rakensivat kuvaelmia muumikirjojen ja -sarjakuvien pohjalta. Kuvaelmia syntyi yhteensä 41 kappaletta, joista yhteen, pääsee tutustumaan kirjassa Outo vieras muumitalossa (Skurken i Muminhuset, 1980). Kirjan muumiperheen on muotoillut Hans Klinge, muut asukkaat ovat Tuulikin käsialaa. Nykyään tuo muumitalo ja lukuisat muut rakennelmat ovat näytillä Tampereen taidemuseossa.
- Marita Koskinen
28.12.2011, 19:28
Kunniallinen petkuttaja
Keskustelun kirjoista aloittaa romaani Kunniallinen petkuttaja (Den ärliga bedragaren, 1982; suom. 1983).
Psykologinen romaani kertoo kahden erilaisen ihmisen kohtaamisesta, vallankäytöstä ja päähenkilöiden, Katri Klingin ja Anna Aemelinin, välisestä kamppailusta. Katri on kyläkaupassa työskentelevä nuori nainen, joka tunnetaan hyvästä laskupäästä ja rehellisyydestä. Häntä pidetään omituisena, kylmänä ja ajoittain jopa konemaisena. Katrille tärkeintä maailmassa on hänen pikkuveljensä Mats, josta Katri on huolehtinut pienestä pitäen. Anna on iäkäs kuvittaja, joka asuu yksin suuressa huvilassa. Talvisin velvollisuudentuntoinen Anna vastaa ihailijapostiin ja kesäisin hän maalaa uuteen kirjaan kuvitusta.
Katri halua Matsille parasta ja säästää rahaa, jotta voisi antaa veneveistämössä työskentelevälle veljelleen oman veneen. Katrin suunnitelmat ottavat suuren harppauksen, kun hän muuttaa entisestä asunnostaan, kyläkaupan pienestä yläkertahuoneesta, Annan luokse, huvilaan. Katrin mukana muuttavat myös hänen susimainen koiransa ja Mats.
Romaanissa pureudutaan ihmisten välisen kanssakäymisen kiemuroihin ja tapoihin ilmaista itseä. Katrin tavoin, käyttäytymismallit ja toisten ihmisten huomioiminen voidaan nähdä myös teennäisenä miellyttämisenä. Rehellinen Katri ei mielistele, vaan lahjomattomalla karkeudellaan saa niin ihailua kuin halveksuntaakin. Teoksen hahmot ja tapahtumat ovat monisäikeiset, sillä myös hyvien tekojen takana voi piillä itsekkäät pyrkimykset.
Ei voi olla ajattelematta Tovea, kun teoksessa kuvataan lastenkirjailijan velvollisuuksia ja satoja ihailijakirjeitä. Juuri Annan kohdalla kuljetaan omaelämänkerran ja fiktion välimaastossa ja lukijan on vaikea vetää selvää rajaa, mikä kuvaa Tovea itseään ja mikä ei. Tätä kaikkea kehystää lukijan mielikuva kirjailijasta. Voisiko Katrissakin olla jotain Tovemaista?
Kunniallinen Petkuttaja (eng. The True Deceiver) palkittiin Yhdysvalloissa 29.4.2011 parhaana käännöksenä (Best Translated Book Award 2011). Romaanin pohjalta on tehty elokuva vuonna 1985 ja sen on ohjannut Ritva Nuutinen.
- Marita Koskinen
1
|
|
