Tove Jansson seura  
Tove Jansson -seura ry.
info@tovejanssonseura.fi

Hei!
 
Me Tove Jansson-seuran jäsenet ja juhlavuoden innokkaat viettäjät katselimme
netistä Teuvan seurakunnan sivuja ja erityisesti kirkon alttaritaulua. Sehän
on se Tove Janssonin suoraan seinäpintaan maalaama kuva kymmenestä
neitsyestä. Mitä kauemmin katselimme, sitä enemmän alkoi tehdä mieli mennä
oikein paikan päälle! Hyvät mielihalut tulee toteuttaa nopeasti, ennen kuin
menevät ohi. Järjestimme itsellemme hurmaavan Helluntain! Valmistimme
erinomaiset eväät, herätimme itsemme sunnuntaiaamuna neljältä ja
huristelimme Lahdesta Teuvalle halki heräävän kesäaamun, tuoksuineen,
linnunlauluineen, vaihtelevine maisemineen. Puolivälin evästauolla järven
rannalla emme oikein huomanneet ajankulua, joten tulimme kirkolle
seurakunnan weisatessa toista virttä. Siinä oli hyvää aikaa tarkastella
alttaritaulua ja koko kirkkosalia jumalanpalveluksen kuluessa.
 
Sen jälkeen oli mahdollisuus katsella kunnolla alttaritaulua. Ystävällinen
suntio sanoi sen olevan hänelle tärkeä. Hän kertoi tulevansa aina kirkkoon
hyvissä ajoin ja istuvansa etupenkkiin tarkastelemaan alttaritaulua. Siinä
olevat neitsyet ovat jokainen omanlaisensa. Koko taulun tunnelma ja väritys
on heleä. Tuli selväksi, että alttaritaululla on suuri merkitys muuten
yksinkertaisessa ja karussa kirkkosalissa. Saimme ottaa siitä monta
valokuvaa muistoksi.
 
Paluumatka olikin helteinen. Meillä oli hyvä mieli siitä, että olimme
toteuttaneet taulun katsomisen emmekä jättäneet sitä pelkäksi haaveeksi,
kuten usein käy.
 
- Huomenna on uusi pitkä päivä, sanoi äiti.
- Aivan jokaiselle oma alusta loppuun. Se on hauska ajatus.
 
Kiitos Tove Jansson-seurasta, johon liittyminen on tuonut meille runsaasti
uusia ulottuvuuksia elämäämme kirjojen lukemisen lisäksi!!! Ja ne eikun
jatkuvat, näkemisiin!
 
 
Pirkko Hakala Lahdesta
Riitta Roine Helsingistä

 

 

15.6.2014  

 

 

 

 

 

 

HTML hit counter - Quick-counter.net