Tove Jansson seura  

Kuva: Per Olov Jansson
Tove Jansson -seura ry.
info@tovejanssonseura.fi

Tove Jansson kirjailijana

Tove Jansson on käännetyin suomalaiskirjailija: muumikirjoja luetaan yli kolmellakymmenellä kielellä, ja ne ovat lunastaneet paikkansa maailman satukirjallisuudessa Pikku prinssin, Nalle Puhin ja Astrid Lindgrenin teosten rinnalla. Lisäksi Jansson kuvasi kautta kirjallisen tuotantonsa myös oman aikansa maailmaa ja kirjoitti aikuislukijoille.

Muumien piirretty olemus on peräisin 1930-luvulta. Janssonin päiväkirjasta ja akvarelleista isonenäinen otus löysi tiensä 1940-luvulla suomenruotsalaiseen Garm-pilalehteen. Hän oli kuitenkin jo 14-vuotiaana kirjoittanut ja kuvittanut kuvakirjan Pipu ja Kalle ja Ahdin mustekalat (se ilmestyi vasta 1933). Jansson kirjoitti 1930-luvulla myös novelleja aikakaus- ja joululehtiin. Niiden lisäksi päivälehdissä julkaistiin impressionistisia matka- ja taidepakinoita. Hän kuvitti aina tekstinsä – kuvan ja sanan yhdistäminen on aina ollut Janssonille itsestään selvää.

Varsinaisen esikoisteoksen synnytti sota. Muumit ja suuren tuhotulvan Jansson kirjoitti ensimmäisen kerran jo talvisodan aikana 1939–1940. Sen sankari Muumipeikko on lähinnä koominen hahmo, sillä kauniisti tai romanttisesti ei satua Janssonin mielestä keskellä sotaa voinut kertoa.

Kaikkien muumikirjojen miljöönä on laakso, jonka keskellä asuu omalaatuinen muumiperhe sinisessä kaakeliuunia muistuttavassa talossa. Keskushenkilö on Muumipeikko vanhempineen; heitä ympäröi laaja joukko ottolapsia, sukulaisia, esi-isiä, naapureita, ystäviä ja pelottavia muukalaisia. Kirjoissa joudutaan yleensä seikkailuun tai katastrofiin (tulva, maailmaa uhkaava komeetta, hirmumyrsky, taika, merihirviö), johon liittyy matka ja siltä paluu. Lopussa muumien kotielämä palautuu aina turvallisiin uomiinsa, ja kirjat päättyvät poikkeuksetta yhteiseen juhlaan.
Muumikirjojen suosiota selittävät varmasti eniten niiden psykologinen osuvuus ja kyky, jolla kirjailija tasapainottelee lapsen ja aikuisen maailman välissä. Muumikirjat ovat sekä lasten että aikuisten kirjoja.

Ruotsalaisen kirjallisuudentutkijan Boel Westinin mukaan Jansson käyttää läpi tuotantonsa monia eri kirjallisuudenlajeja. Hän siirtyy notkeasti sadusta seikkailukertomukseen ja fantasiaan, onpa kokeillut muistelmatekniikan parodiaakin Muumipapan urotöissä sekä Shakespearella leikittelevää, kohtauksittaista, dialogiin nojaavaa dramaattista kerrontaa Vaarallisessa juhannuksessa.

Koska kuvan ja sanan suhde on Janssonin muumikirjoissa rikkomaton, tematiikan kehitystä voi seurata hyvin myös muuttuvissa kuvissa. Tove Holländerin mukaan ensimmäinen, sodanaikainen Muumipeikko oli laiha ja pistäväsilmäinen. Rauha teki siitä pyöreämmän ja pehmeämmän. Pyöristyminen jatkui 1950-luvulle: peikko oli paksuimmillaan 1958 Vaarallisessa juhannuksessa, joka onkin kirjoista onnellisin ja toiminnallisin. Ensimmäisessä vakavammassa muumikirjassa, Taikatalvessa, peikko on taas laihempi, ja sen ilmeisiin kiinnitetään enemmän huomiota. Samoin tapahtuu peikon vanhemmille romaanissa Muumipappa ja meri, kun Jansson syventyy heidän sisäisiin kriiseihinsä. Näkymätön lapsi sisältää lähes yksinomaan yksilöpsykologisia tutkielmia: sen kuvat on tehty epäselvin viivoin, entistä ekspressiivisemmin.

Ulkoisen ja sisäisen tapahtumisen vuorottelussa muumikirjat nojaavat vahvasti myös luonnon kiertokulkuun ja ihmisen ikäkausiin.

Samanlainen liike näkyy novelleissa ja romaaneissa. Muumeista kirjoittamisen Jansson kertoi jättäneensä 1970 siksi, että Muumipeikko alkoi lähestyä puberteettia: sukupuoli-identiteetin häilyvyyden kuvaaminen olisi ilmeisesti ollut liian hankalaa. Sen jälkeen oli muun proosan vuoro: enin osa aikuisille suunnatuista kirjoista on intiimejä, ankaria ihmissuhderomaaneja ja -novelleja.

Viimeisimmässä novellituotannossaan Jansson varioi tiiviitä ihmissuhdedraamoja yhä uudelleen ja uudelleen, teroittaa tyyppejä ja hioo ilmaisua. Henkilöistä suurin osa on miehiä, tai sitten naisia, joiden sukupuoli on toissijainen. Naiskuvansa Jansson rakentaa usein kahden äärimmäisyyden tai poolin varaan: isoäiti ja pieni pojantytär Kesäkirjassa, herkkä vanha taiteilijatar ja riuska taloudenhoitaja Kunniallisessa petkuttajassa, säädyllisyyden ja syyllisyyden välillä kamppaileva Mari ja hänen lakoninen, looginen kumppaninsa Jonna Reilussa pelissä. Kokonaisen ihmisen rakentamiseen tarvitaan siis kaksi naista, yhden ominaisuudet eivät Janssonille riitä.

Suvi Ahola

Kirjoittaja on lyhentänyt tekstin Kansallisbiografiaan (SKS) kirjoittamastaan artikkelista.

 

Tove Janssonin tuotanto:

  • Sara och Pelle och näckens bläckfiskar. 1933 (suomeksi Pipu ja Kalle ja Ahdin mustekalat);
  • Småtrollen och den stora översvämningen. 1945 (suomeksi Muumit ja suuri tuhotulva. 1991);
  • Kometjakten. 1946 (suomeksi Muumipeikko ja pyrstötähti. 1955);
  • Trollkarlens hatt. 1948 (suomeksi Taikurin hattu. 1956);
  • Muminpappans bravader. 1950 (suomeksi Muumipapan urotyöt. 1963);
  • Hur gick det sen? 1952 (suomeksi Kuinkas sitten kävikään?);
  • Farlig midsommar. 1954 (suomeksi Vaarallinen juhannus. 1957);
  • Trollvinter. 1957 (suomeksi Taikatalvi. 1958);
  • Vem ska trösta knytet? 1960 (suomeksi Kuka lohduttaisi nyytiä?);
  • Det osynliga barnet. 1962 (suomeksi Näkymätön lapsi);
  • Pappan och havet. 1965 (suomeksi Muumipappa ja meri);
  • Vi : en romantisk bok för älskande. 1965;
  • Bildhuggarens dotter. 1968 (suomeksi Kuvanveistäjän tytär. 1969);
  • Kometen kommer. 1968;
  • Muminpappans memoarer. 1968;
  • Trollkarlens hatt. 1968;
  • Sent i november. 1970 (suomeksi Muumilaakson marraskuu);
  • Lyssnerskan. 1971 (suomeksi Kuuntelija. 1972);
  • Sommarboken. 1972 (suomeksi Kesäkirja. 1973);
  • Solstaden. 1974 (suomeksi Aurinkokaupunki. 1975);
  • Den farliga resan. 1977 (suomeksi Vaarallinen matka);
  • Docksk pet och andra berättelser. 1978 (suomeksi Nukkekaappi. 1980);
  • Skurken i Muminhuset. 1980 (suomeksi Outo vieras Muumitalossa);
  • Den ärliga bedragaren. 1982 (suomeksi Kunniallinen petkuttaja. 1983);
  • Stenåkern. 1984 (suomennos teoksessa Kevyt kantamus ja muita kertomuksia. 1989);
  • Resa med lätt bagage. 1987 (suomeksi Kevyt kantamus ja muita kertomuksia. 1989);
  • Rent spel. 1989 (suomeksi Reilua peliä. 1990);
  • Brev från Klara och andra berättelser. 1991 (suomeksi Seuraleikki);
  • Visor fån Mumindalen. 1993 (suomeksi Muumilaakson laulukirja. 1994);
  • Muminmammans kokbok. 1993 (suomeksi Muumimamman keittokirja);
  • Anteckningar från en ö. 1996 (suomeksi Haru, eräs saari);
  • Meddelande. 1998 (suomeksi Viesti. 1999).
 
 
HTML hit counter - Quick-counter.net